Pelin säännöt

» Pelaamme foorumilla kerrontatyylisesti, joten esimerkiksi *-merkkejä ei käytetä. Yleisimmin pelaamme yksikön kolmannessa muodossa ("hän") ja imperfektissä, mutta omien halujen mukaan voi tietenkin pelata myös preesensissä. Minämuotoa emme suosittele, mutta kyllä sekin sallitaan. Peleissä saa esiintyä kiroilua ja dialogissa suositaan usein puhekieltä (kirjakieltä saa toki myös käyttää).

» Pyrimme pitämään roolipelin aktiivisena mm. aktiivisuuskartoituksilla ja seuraamalla pelaajien aktiivisuutta niin foorumilla kuin pelienkin suhteen. Suotavaa olisi pelata edes kerran viikossa, mutta mitä aktiivisempi, sen parempi. Mikäli pelaaja lähtee lomille tai taukoilee viikkoa pitempään, tulee hänen ilmoittaa tästä esim. allekirjoituksessaan. Mikäli pelaaja haluaa lopettaa, tulee tästä ilmoittaa ylläpidolle. Jos joku pelaajista on ollut pitkään epäaktiivisena ilmoittamatta mitään, voidaan hänet myös potkaista ulos.

» Mitä ei saa tehdä? Et voi pelata toisen hahmolla (feikkaus) tai ohjailla tätä omassa peliviestissäsi ilman kyseisen pelaajan lupaa (autohitti). Jos autohittiin on lupa, se kannattaa mainita viestissä. Et voi myöskään tehdä hahmostasi kuolematonta tai haavoittumatonta (munchaus), jokaisella on omat haavoittuvat kohtansa. Et voi myöskään kirjoittaa kahta viestiä peräkkäin peleihin, keskustelussa tämä on sallittu MIKÄLI edelliseen viestiin ei ole vastattu tunnissa ja sinulla on jotakin asiaa. Turhaa parin rivin jauhantaa on kuitenkin älytöntä harrastaa yksinään. Muokkausnappula on myös keksitty.

» Peliviestit ovat tarkoitettu pelaamista varten, ei keskustelua. Keskustelulle löytyy oma topic off-game alueelta. Pelin ulkopuoliset keskustelut hoidetaan esim // - merkeillä.

» Peliviesteille ei olla asetettu mitään tiettyä pituutta, mutta suositeltavaa on kirjoittaa yli kymmenen rivin viestejä, sillä niissä on useimmin myös parempi sisältö toiselle jatkaa. Parin rivin viestejä on turha edes kirjoittaa, sillä niistä saa hyvin harvoin hyviä aineksia jatkaa.

» Hahmon jakautuminen on luvallista, kunhan pelit eivät tapahdu samaan aikaan. Osa pelaajista pitää hahmoillaan myös pelilistausta.

» Sisar ja veljeskuntiin liittymisestä löytyy lisää näiden esittelytopikeista. Huomaa siis, että hahmo ei voi olla automaattisesti osana sisarkuntaa, vaan hahmon täytyy hakea jäsenyyttä (usein yksärillä kys. sisar- tai veljeskunnan puheenjohtajan pelaajalle). Jokaisella sisarkunnalla on myös omat vaatimuksensa jäsentensä suhteen, joten esim. köyhän nörtin on kohtuuttoman turha hakea Kappa Phi Nuhun. Useimmat sisar- ja veljeskunnat järjestävät myös "juhlia" joista sovitaan etukäteen, joihin halukkaat pelaajat voivat ilmoittautua. Huomaa toki myös se että esim. Kappa Phi Nun liittyminen käy ainoastaan toisen sisarkunnan jäsenen kutsusta ja lopullisesta tuomiosta päättää puheenjohtaja. Mm. tästä syystä t sisar- tai veljeskunnan puheenjohtajahahmoa harkitsevan pelaajan tulee olla aktiivinen pelaaja. HUOM! Muistakaa, että kaikkien koulua käyvien hahmojen ei tarvitse kuulua sisar- tai veljeskuntaan! HUOM 2! Yhdeltä pelaajalta saa olla kork. 3 hahmoa yhdessä sisarkunnassa!

» Hahmorajaa meillä ei ole, mutta ehdoksi asetetaan, että jokaisella hahmolla on pelattava tasapuolisesti. Myös opettajia voi hakea pelattavikseen, mutta huomioittehan, että opettajien tulee olla professoreita, eli 22-vuotiaita opettajia ei koulusta varmastikaan löydy.

» Hahmo voi olla samanikäinen koko pelin ajan, sillä jo yhdessä vuodessa on paljon pelattavaa. Pelaaja saa itse halutessaan vanhentaa hahmoaan seuraavalle vuosiluokalle, jos näin haluaa.

» Kohdellaan toisia kanssapelaajia myös ystävällisesti ja jutellaan tasapuolisesti kaikkien kanssa myös keskusteluissa. Ei jätetä ketään siis erakoksi ulkopuolelle vaan pelataan kaikkien kanssa, jottei ilmapiiriä rikkovia kuppikuntia pääse syntymään.

Miten liittyä?

Kun olet lukenut säännöt tarkasti, voit laittaa hahmohakemuksen tulemaan. Hahmohakemukset jätetään foorumille niille tarkoitettuun osioon. On suositeltavaa, että hahmolla on omat sivut, joilta löytyvät kaikki hahmon tiedot. Mikäli sivuja ei kuitenkaan löydy, on esittely mahdollista tehdä myös suoraan foorumille, mutta huomaa että kuvien suoralinkittäminen on kielletty.

Hahmosivuilta tulee löytyä seuraavat tiedot:

Nimi: Hahmon nimi kokonaisuudessaan ja mahdollisesti kutsumanimet/lempinimet mikäli eri kuin etunimi. HUOM! Älkää laittako hahmoille samoja nimiä kuin jo on. Samoja sukunimiäkin käytettäköön pääsääntöisesti vain sukulaisilla.
Syntymäpäivä & ikä: Syntymäpäivä on hyvä merkitä niin itselle kuin muillekin tiedoksi. Ikä puolestaan korvaa syntymävuoden. Opiskelijoilla voi olla ikääkin enemmän, sillä yliopistoon voi hakea opiskelemaan kun on suorittanut lukion tai ammattikoulun ja on väh. 19-vuotias.
Asuinpaikka: Usealla asuinpaikkana lie Seattle tai sisar- ja veljeskuntien talot kampuksen alueella. Asuuko hahmo kenties yksin vai kommuunissa? Vai kenties asuntolassa? Vaiko eleleekö hän vielä vanhempiensa kanssa?
Sukupuoli: Tämä tulee olla varmuuden vuoksi, sillä jokaisesta ei tiedä nimen tai kuvienkaan perusteella kumpaa sukupuolta hahmo on
Siviilisääty: Sinkkuileeko? Vai onko pientä ihastusta ilmassa? Vai liekö kenties naimisissa asti?
SIsar- tai veljeskunta: Mikäli hahmo hyväksytään sisar- tai veljeskuntaan, tulee se merkitä myöhemmin myös sivuille.
Opetusaine: Mikäli kyseessä on opettajahahmo, merkitse ylös mitä ainetta hän opettaa (huomaa että "lääketiede" ei ole aine, vaan sen alakategoriat. Voit myös katsoa esim. Suomen yliopistojen sivuilta, mitä kaikkia aineita kys.alaan voi kuulua. Myös aloihin kuulumattomia saa tarjota, sillä yliopistoista löytyy monia sivuaineita). Samaa ainetta voi hyvinkin opettaa kaksi tai kolmekin professoria.
Pääaine & vuosiluokka: Mitä alaa opiskelija opiskelee, monettako vuotta.
Keskiarvo: Mikä on oppilaan keskiarvo (0-5, harvemmin tosin noita täyden vitosen keskiarvoja on ja harvemmin tuota nollanpäätäkään).

Ulkonäkö: Ulkonäkökuvaus vaaditaan hahmon kuvan lisäksi. Ulkonäkökuvauksen voi kirjoittaa kattavasti pukeutumista yms. myöden, mutta tarpeen tullen maininta tärkeimmistä (pituus, hiustenväri, silmienväri jne.) riittää kyllä SELVÄNÄ mainintana.
--- KUVISTA! Hahmoilla tulee olla kuva: voit valita hahmosi kuviin jonkun julkkiksen tai etsiä kuvia hahmollesi esim. flickristä tai deviantartista. Piirrettyjä kuvia tai anime/mangahahmojen kuvia emme hyväksy. Tarkasta pelaajalistasta kenen kuvat ovat käytössä. Myös foorumia kannattaa tarkkailla, sillä pelaajat saavat varata itselleen max 2 kuvat kerrallaan allekirjoituksessaan!

Menneisyys: Hahmon menneisyys vaikuttaa moneen asiaan: miten hän käyttäytyy, vaatiiko uskonnolliset taustat häntä pukeutumaan tietyllä tavalla tmv. Siksi on tärkeää, että menneisyys on kerrottu hahmon sivuilla kattavasti. Muistakaamme myös, että Abberfieldissä on suuremmalla todennäköisyydellä valkoisia ja tummaihoisia amerikkalaisopiskelijoita, eikä jokaiselta löydy aasialaisia sukujuuria (ylipäätään minkäänlaisia joukkoryntäyksiä ei katsota hyvällä, mutta erilaisuus on silti hyväksyttävää). Myös perheenjäsenet olisi hyvä kuvailla ja heistä olisi hyvä kertoa jotakin. Heidät saa toki mainita myös erikseen esim. "perustiedoissa"

Luonne: Tämä on luultavasti tärkein asia, mitä hahmon sivuilta löytyy. Luonnekuvauksen avulla kanssapelaajat tietävät millainen hahmo on kyseessä, miten hän käyttäytyy eri tilanteissa yms. Jokainen pyrkii pitämään hahmon tasapainoisena ja "in character", eli sellaisena mitä on kirjoittanut. Myös menneisyydellä on vaikutusta hahmon luonteeseen, esim. masentunut ihminen ryhtyy tuskin tuosta vain ituhippeilemään ja tai laulamaan aarioita.

Muita mainitsemisenarvoisia asioita (muttei pakollisia)

- Harrastukset
- Lemmikit (HUOM! Sisarkunnilla omat säännöt lemmikeille!)
- Seksuaalinen suuntautuminen
- Työskenteleekö jossain?
- Mahd. sukulaisia yliopistolla?
- Kulkuvälineet?
- Allergioita
-- Mitä tahansa keksitkin!

HUOM! Hahmosivuilla tulee olla selkeästi merkittynä pelaajan nimi, kuvissa olevan henkilön nimi sekä maininta pelipaikasta.