

|
Pähkinänkuoressa Olen 22-vuotias tyttö Pirkanmaan alueelta. Alunperin olen kotoisin Tampereelta, mutta tällä hetkellä majailen pitkälti Sastamalassa ja silloin tällöin Tampereella. Opiskelen tradenomiksi Tampereen ammattikorkeakoulun Ikaalisten toimipisteessä. Valokuvausta olen harrastanut aina vuodesta 2002 lähtien. Vuonna 2004 sain ensimmäisen digitaalisen järjestelmäkamerani ja siitä lähtien olen ollut enemmän tai vähemmän linssin toisella puolella napsimassa kuvia kaikesta, mitä eteen sattuu. Tampereen yhteiskoulun lukion ilmaisutaitopainotteisen linjan kasvattina olen erittäin mielikuvituksekas ja luova persoona. Tarkkailen usein muuten vain liikkuessani kelvollisia kuvauspaikkoja ihmisten photoshootteja varten. Malliksi usein päätyvät ystäväni, mutta olen kokoajan hakemassa myös kaveriporukkani ulkopuolisia malleja. Olen suorittanut lukiossani myös valokuvauskurssin erinomaisin arvosanoin. Oma hevonen tuli elämään vuoden 2004 lopussa, joten se onkin ollut useasti kuvauskohteena. Ratsastuksen ja valokuvauksen lisäksi harrastan laulamista, kirjoittamista, leipomista ja leffojen ahkeraa katselua. Vietin syksyn 2010 opiskelijavaihdossa Irlannissa, Traleessa ja samalla seikkailin ympäri Irlantia. Vierailin myös Lontoossa ja Edinburghissa. Olen innokas matkailija, vaikka opiskelijabudjetilla matkailenkin vain harvoin. |
